






Woodnotes Milanossa 2009
Suomalainen Woodnotes esittelee Milanon huonekalumessujen osastollaan monipuolisesti Woodnotes-kokoelmaa ja kevään uutuuksia kotiin ja julkisiin tiloihin. Palkitut My ja Roo -lepotuolit kutsuvat messuyleisöä rentoutumaan ja samalla tutustumaan muun muassa pehmeiden Aapa-nukkamattojen uusiin väreihin, ensiesittelynsä saavaan Hut-valaisimeen sekä ekologiseen Whisper-sisustuspaneeliin.
Woodnotes on ollut mukana Milanon messuilla vuodesta 1998 lähtien.
-
My ja Roo
Kölnin sisustusmessuilla helmikuussa 2009 Interior Innovation Award -palkitut lepotuolit My ja Roo ovat nyt ensimmäistä kertaa esillä Milanon messuilla. Palkinnon myöntänyt tuomaristo kiinnitti My ja Roo -lepotuoleissa huomiota etenkin materiaalin ja kalusteen käyttötarkoituksen yhdistämiseen. Tuomaristo kehuu lopputulosta luontevaksi ja ilahtui etenkin uudesta tavasta käyttää paperinarukangasta.
Ulla Koskisen suunnittelemat lepotuolit on tarkoitettu rentoon ja mukavaan istumiseen, sillä ne ovat samaan aikaan pehmeitä ja tukevia. Woodnotesin Sand-kankailla verhoiltujen istuinten täyte on materiaalisekoitus, joka säilyttää ryhtinsä.
My on pienempi, lepotuolimainen ja siinä on mukava istua vaikka televisiota katsoessa. Roo on puolestaan pidempi, divaaninomainen ja suorastaan kutsuu levähtämään hetkeksi.
-
AAPA
Aapa on reliefipintainen käsin tuftattu matto. Sen materiaali on 60% villaa ja 40 % pellavaa. Eripituisesta nukituksesta syntyy elävä raidoitus. Nukasta tulee kaunis varjovaikutelma. Lisäksi pellava ja villa taittavat valoa eri tavoin, mikä lisää maton elävyyttä.
Käsintuftaus antaa mahdollisuuden vivahteikkaaseen lankojen ja värien käyttöön. Aapassa on kahdeksan erilaista pellavalankaa yhtä villaista kohden. Käsin tuftatussa matossa on mahdollisuus varioida lankojen laatuja. "Askeleesta syntyy nukkamatolle painauma kuin rantahiekkaan", kuvailee Woodnotesin taiteellinen johtaja Ritva Puotila.
Nukkamatto sijoitetaan usein kodin arvokkaimpiin
tiloihin, missä se on taustana muulle sisustukselle. Sen on annettava sijaa sisustajan mielikuvitukselle. Woodnotesin kattava idea on, että kokoelman kaikki tuotteet ovat keskenään yhdisteltäviä materiaaleista ja väreistä riippumatta. Nukan paino on 2,7 kg/m2. Aapa kudotaan mittatilaustyönä toivottuun kokoon. Milanossa Aapa esittäytyy kahdessa uudessa sävyssä: hiekkana ja kittinä. Maton muut värivaihtoehdot ovat valkoinen, lämmin harmaa, suklaa, musta-kulta ja musta.Nukkamattokokoelmaan kuuluu myös pehmeä ja tasanukkainen Sammal. Sammal-maton materiaali on 62% villaa ja 38% pellavaa.
-
Hut-valaisinsarja
Muotoilija Jukka Korpiheteen Woodnotesille suunnittelema Hut-valaisinsarja tuo pehmeää valoa ja intiimiä tunnelmaa julkitiloihin tai kodin oleskelutiloihin.
Voimakkaan valon ja varjon efektin luova valaisin toimii aina suhteessa tilaan, sillä sen korkeus on säädettävissä. Samalla valaisin muokkaa ympäristöään vahvasti. "Valaisimen varjostin päästää valoa läpi luonnollisen pehmeästi kuin vanhan ladon tai majan katto. Siitä valaisinsarja on saanut nimensäkin", Korpihete paljastaa.
Hut-valaisinten varjostin on Woodnotesin raidallista Open Sky -paperinarukangasta. Milanossa valaisinsarjasta esitellään prototyyppi suurimmasta, kattoon sijoitettavasta mallista, jonka varjostimen mitat ovat 102 x 140 cm.
-
Whisper - ekologinen sisustuspaneeli
Milanossa esitellään prototyyppi Tapio Anttilan Woodnotesille suunnittelemasta ekologisesta sisustuspaneelista, jossa on käytetty puukuitueristettä. Eri kokoisia ja -värisiä paneeleja yhdistelemällä tilan äänimaailma saa uuden elämän ja ilmeen - olipa kyse kodista tai julkisesta tilasta. Whisper-sisustuspaneelin raaka-aineena on selluloosapohjainen materiaaliprosessin sivutuote, joka on ekologinen, palamaton, päästötön, akustinen ja sopii hyvin allergikoille. Akustisuutensa vuoksi paneeli sopii mainiosti kotien lisäksi toimistoihin tai muihin julkitiloihin.
Sisustuspaneelia valmistetaan kolmea eri kokoa: 57, 114 ja 171 cm leveänä. Kaikkien korkeus on 57 cm. Useasta paneelista voi koota yhtenäisen, suuren kokonaisuuden tai voit rakentaa eri kokoisista ja värisistä osista katseet kerääviä, mielikuvituksellisia kokonaisuuksia. Sisustuspaneelia on saatavana kaikissa Sand-paperinarukankaan väreissä.
-
Paperinarumattojen uusimmat värit
Milanon yleisö pääsee tutustumaan myös Woodnotes-peruskokoelman paperinarumattojen uusimpiin väreihin, jotka ovat tummanpuhuva Onyx ja vaalea Antiikki.
